Julkaistu 9.1.2018
Syrjäytymisessä tunnusomaista on se, ettei ihmistä kuulla. Yksi syrjäytymisen pelottavimpia puolia on, ettei itse saa päättää mitä ja millaisia palveluita tarvitsee tai minkälaisista palveluista on apua, vaan joku muu tekee nämä päätökset avuntarvitsijan puolesta. Jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, jos tulisi yhtäkkiä heitettyä tähän tilanteeseen, kuinka masentavaa ja kuluttavaa tällainen kokemus olisi.
Suoranaisesti voi kysyä syrjäytämmekö me joskus ihmisiä hyvää tarkoittaen, kun tuotamme heille tukia ja palveluita.
Yleinen tapa on kehittää henkilön oman kokemuksen ulkopuolella mittaristo, jonka kautta toisen tarpeita määritetään, arvioidaan ja luokitellaan. Asiantuntijat hyvää tarkoittaen määrittelevät käyttäjän puolesta heidän tarpeensa syömisestä vessakäynteihin asti. Hoitotarpeen mitoituksesta uudessa sotessa voi muodostua esimerkki tästä.
Käytännössä tästä mallista on aika kolkkoja kokemuksia. Ihmiselle tyrkytetään tai hänet jopa pakotetaan palveluihin tai hoitomuotoihin, joista ei välttämättä ole hänelle mitään hyötyä. Ruoka-annoksia viedään jääkaappiin määrätty määrä tulevat ne sitten syödyksi tai ei, ja syömättömät ruoat päätyvät roskiin.
Samaan aikaan, ihminen ei välttämättä saa sitä apua, mitä hän kaipaisi. Hän ei ole mukana määrittelemässä, mikä apu juuri häntä auttaisi, mikä hänestä tuntuisi parhaimmalta, mikä tuki tai palvelu olisi se, jota hän sillä hetkellä eniten kaipaisi.
Toinen tapa lähestyä asioita on henkilökohtaisen palvelu- tai talousbudjetoinnin kautta. Tässä vaihtoehdossa lähdetään siitä, mitä avuntarvitsija itse haluaa, ja suunnitellaan yhdessä käyttäjän kanssa pärjäämistä ja hyvinvointia tukevat palvelut ja toimet. Pärjäämistä voivat parhaiten joskus edistää kodin ulkopuoliset harrastukset tai omien mieltymysten mukaiset kodininvestoinnit, kunhan ne saa oman tärkeysjärjestyksen mukaisesti määritellä.
Ihmisen elämä voi loppuen lopuksi olla kovin pienestä kiinni. Mikäli esimerkiksi muistisairas haluaisi mennä joulumarkkinoille tunnelmoimaan ja tutkimaan mieluisia käsitöitä se voisi mahdollistaa hänelle enemmän liikuntaa, kun ohjelmoitu jumppatuokio. Mikäli hän olisi tällaisen palvelun itse valinnut, se saattaisi lisäksi tuoda hänelle paljon enemmän hyvinvointia ja jaksamista. Yhteisellä ruoan laitolla kotona voi olla ennalta-arvaamattoman suuri merkitys henkilön psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja ruoan maistuvuudelle. Joskus pestyt ikkunat tai purjehtimisen opettelu voi pelastaa elämää enemmän, kuin lääkkeet ja terapiat.
Meidän on opeteltava uskomaan ja luottamaan ihmisten kykyyn tehdä tuettuna itsensä kannalta järkeviä ja parhaita valintoja. Näitä tukijoita ja palveluntarjoajia voivat olla kansalaisjärjestöt, kuten Settlementtiliitto tai muistiyhdistykset.
Briteissä on jo muutaman vuoden ollut käytössä henkilökohtaisen terveys- ja sosiaalibudjetin käyttö kansallisen NHS-palvelun puitteissa. Tavoitteena on ollut antaa käyttäjälle enemmän valinnanvapautta ja sanavaltaa sen suhteen, miten tarpeesi täytetään. Henkilökohtainen budjetti lasketaan kunnan tekemän tarvearvion mukaan. Käyttäjä voi joko ilmoittaa kunnalle, miten haluaa budjettinsa kohdistettavan, tai hän saa rahat, joilla hän voi suoraan itse tilata tarvitsemansa hoitopalvelut. Kolmas vaihtoehto on antaa rahat järjestölle, joka valvoo varojen käyttöä puolestasi. Myös kolmen vaihtoehdon yhdistäminen on mahdollista.
Tärkein olisi huomioida osallisuuden näkökulma ja vapaus valintojen tekemiseen. Tämä tuo arvokkuutta ja mielekkyyttä palveluntarjontaan. Halutun palvelun hyödyt ovat moninkertaiset vastahakoisesti hyväksyttyihin verrattuna niin talouden kuin terveydenkin kannalta.
Sirpa Pietikäinen on poliitikkona toiminut vuodesta 2008 lähtien Euroopan parlamentin jäsenenä. Hänen avaus- ja kommenttipuheenvuoron taltioinnin Suunnan seminaarista elokuulta löydät sivujemme kirjastosta.