Henkilökohtainen budjetointi ja maailma, jossa haluamme elää

Kun Suomessa kehitetään henkilökohtaista budjetointia, täytyy kuvitella maailma, joka on parempi, oikeudenmukaisempi ja kestävämpi, ja suunnata työ kohti sellaista maailmaa.
Suunta

Julkaistu 15.2.2021

Kansalaisuus
kuva 1: devonyu /istock

Eteenpäin katsominen on katsomista tuntemattomaan. Walter Benjaminin mukaan historian enkeli on ”kääntänyt kasvonsa menneisyyteen” ja edistyksen myrsky kuljettaa meitä kohti epävarmaa tulevaisuutta. Nykymaailmassa on samanaikaisesti käynnissä monia myönteisiä ja kielteisiä kehityskulkuja. On hyvin vaikea tietää, millaiseksi ihmiselämä muodostuu tulevaisuudessa.

Henkilökohtainen budjetointi on vain yksi suuren palapelin pala. Nämä ajatukset vapaudesta kehittyivät 1960-luvulla, ja sen jälkeen vammaiset ihmiset ja heidän perheensä ovat ottaneet suuria askelia eteenpäin. Vanhoja laitoksia suljetaan. Vammaiset ihmiset ovat enemmän läsnä yhteisönsä elämässä, ottavat asioita hallintaansa ja kasvattavat rooliaan aktiivisina kansalaisina.

Mutta tulee myös takapakkia. Monissa maissa hyvinvointivaltiota supistetaan. Geeniteknologia ja lääketieteellinen testaus mahdollistavat uutta eugeniikkaa, jonka avulla vammaisuutta eliminoidaan. Jos yhteiskunta katsoo, että vammaisia ihmisiä ei tulisi lainkaan olla olemassa, se ei ehkä myöskään halua suojella vammaisten ihmisten elämää tai muuttaa sitä paremmaksi.

Tämä haaste ulottuu paljon laajemmallekin kuin vammaisten ihmisten oikeuksiin. Samankaltaisia uhkia kohdistuu maahanmuuttajiin, köyhiin, työttömiin, ihonväriltään erilaisiin ihmisiin, eri uskontoihin, kieliin ja etnisiin ryhmiin. Monimuotoisuus – niin ihmisten, eläinten kuin ympäristönkin – on uhattuna. Ympäristökriisi uhkaa jopa tulevaisuuden elämää planeetallamme.

Toivo on välttämätöntä, mutta se ei saa olla sokeaa toivoa.

Jotta voisimme rakentaa hyvää tulevaisuutta, meidän täytyy nähdä kokonaiskuva, vahvistaa myönteistä kehitystä ja vastustaa kielteisiä muutoksia. Kun Suomessa kehitetään henkilökohtaista budjetointia, täytyy kuvitella maailma, joka on parempi, oikeudenmukaisempi ja kestävämpi, ja suunnata työ kohti sellaista maailmaa.

Digitaalinen teknologia on selvästi yksi alue, jossa muutos on väistämätön. Henkilökohtainen budjetointi, palvelusetelit, digitaalinen raha ja sosiaaliturvan uudistukset todennäköisesti sekoittuvat yhteen. On ymmärrettävä, että raha on ensisijaisesti poliittinen järjestelmä, joka vaatii demokraattista säätelyä. Arvelen, että henkilökohtainen budjetointi liitetään jatkossa eräänlaisen laajennetun perustulon -malliin (basic income plus)– kyseessä on järjestelmä, jossa kaikille turvataan perustoimeentulo ja enemmän tukea tarvitsevat saavat sen lisäksi tarvitsemansa määrän lisärahaa.

Tällainen talousjärjestelmän muutos on nyt mahdollista toteuttaa, mutta se uhkaa kilpailevia hallinnollisia, taloudellisia ja teknisiä järjestelmiä. Se on silti looginen tie eteenpäin. Uskon, että suomalaiset vammaisjärjestöt ja lainsäätäjät voisivat ensimmäisten joukossa yhdistää nämä uudistukset ja tarttua niistä saataviin hyötyihin (Suomessahan käteisen käyttö on jo suuresti vähentynyt).

Vaikka talousjärjestelmiämme näin järkeistettäisiin, on edelleen vaarana, että järjestelmien käyttötapa vahvistaa pikemminkin kuluttajuutta kuin kansalaisuutta. Uusiin teknisiin järjestelmiin liittyy väistämättä maksujen seuranta, ja on aina vaarana, että hallinto pyrkii valvomaan ihmisiä uusin tavoin: ”Saat budjetin, mutta sinun tulee tehdä näitä asioita, ostaa näitä palveluita, elää tällä tavalla.”

Haasteena on auttaa ihmisiä ymmärtämään kansalaisuuden merkitys ja pitämään sitä arvossa. Meidän on opittava arvostamaan vapautta, luovuutta ja monimuotoisia yhteisöjä. Siten voimme keskittyä auttamaan ihmisiä kohti hyvää elämää, kasvattamaan luottamusta, vahvistamaan mielenterveyttä ja ratkaisemaan yhdessä todellisia ongelmia – kuten sitä, miten voitaisiin mahdollisimman nopeasti siirtyä hiilineutraaliin elämäntapaan.

Vaarana on, että kasvavien talous- ja ympäristökriisien keskellä ihmiset alkavat pelätä kaikkea vierasta. Tässä ympäristössä huonot poliittiset johtajat saattavat käyttää turvallisuudenkaipuutamme hyväkseen ja kääntää meidät toisiamme vastaan. Brexit ja Trump muistuttavat väkevästi siitä, että aina on olemassa tahoja, jotka käyttävät pelkoa hyödykseen edistääkseen nationalismia ja elitismiä.

Uusia järjestelmiä suunniteltaessa onkin olennaista haastaa kielteinen ajattelu ja kehittää järjestelmät sellaisiksi, että ne vahvistavat ihmisluonnon myönteisiä puolia:

  • Vastuu on ihmisille hyväksi – yleensä osaamme itse parhaiten huolehtia itsestämme ja läheisistämme.
  • Ihmiset ovat luovia – oikeiden välineiden ja oikeanlaisen kannustuksen avulla pystymme luomaan uusia, myönteisiä ja yllättäviä ratkaisuja.
  • Ihmiset kukoistavat yhteisössä – haluamme vaikuttaa ja auttaa muita.
  • Ihmiset haluavat auttaa toisiaan – suojelemme naapureitamme ja yhteisöämme ja autamme ratkaisemaan yhteisiä sosiaalisia ongelmia.

Toisin sanoen: ihmiset haluavat olla kansalaisia.

Ikävä kyllä meiltä on pitkälti unohtunut, mitä todellinen kansalaisuus tarkoittaa. Todellinen demokratia edellyttää, että ihmiset pääsevät osallisiksi pieniin, ihmisen kokoisiin yhteisöihin. Todellinen demokratia edellyttää taloudellista turvallisuutta ja vapautta. Todellinen demokratia edellyttää, että ihmisillä on merkityksellistä päätösvaltaa, oikeuksia ja vastuita.

Tämä on toinen tärkeä kehityskulku. Osallisuudessa ei ole kyse vain hallinnasta ja itsenäisyydestä; osallisuus edellyttää myös, että ihmiset pääsevät mukaan osallistaviin yhteisöihin, joissa heidät hyväksytään. Koronaviruskriisi on osoittanut konkreettisesti, että laitosasuminen on terveydelle haitallista; se on kuitenkin osoittanut myös, että haluamme olla hyviä naapureita. Ihmiset haluavat vahvempaa yhteyttä toisiinsa ja enemmän päätösvaltaa paikallisyhteisössään.

Oikea demokratia tarkoittaa, että ihmiset tutustuvat toisiinsa, keskustelevat, päättävät ja toimivat yhdessä. Se vaatii muutakin kuin kansallisia tai alueellisia järjestelmiä. Demokratian täytyy alkaa omalta asuinalueelta ja suoda ihmisille mahdollisuus toimia kansalaisina heti astuessaan ulos ovesta.

Mieleeni tulee Aleksis Kiven teos Seitsemän veljestä. Kun veljesten äiti kuolee, he vetäytyvät syvälle korpeen ja yrittävät elää siellä omilla ehdoillaan. Aikuistuminen kuitenkin tarkoittaa, että täytyy ottaa vastuuta, kunnioittaa naapureita, oppia lukemaan ja tehdä kansalaisuustyötä. Pikkuhiljaa veljekset huomaavat pystyvänsä tekemään kaikkea sitä, mitä kansalaisilta odotetaan, ja voivansa silti olla niitä ainutkertaisia yksilöitä, joiksi heidät on tarkoitettu.

Meidän on aika hyväksyä ajatus kansalaisuudesta ja ottaa enemmän vastuuta itsestämme, yhteisöstämme ja luonnosta.


Tekstin kirjoittanut Simon Duffy on englantilainen filosofi ja uudistaja. Hän toimii riippumattoman Centre for Welfare Reform – ajatushautomon johtajana ja on Citizen Network –verkoston perustaja.

Tekstin on kääntänyt englannista suomeksi Kirsi Lammi.