Julkaistu 8.2.2019
Eduskunta käsittelee parhaillaan ehdotusta uudeksi vammaispalvelulaiksi (HE 159/2018 vp), joka korvaisi nykyisen vammaispalvelulain ja kehitysvammalain. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2021 yhdessä monien muiden maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvien lakien kanssa. Tosin on hyvin epävarmaa, saadaanko nämä lait, mukaan lukien vammaispalvelulaki, hyväksyttyä ennen kuin nykyinen eduskunta viimeistään huhtikuun alkupuolella lopettaa työnsä. Vammaisjärjestöt ovat joka tapauksessa laajasti kannattaneet lakiehdotusta ja pyrkineet edistämään sen hyväksymistä vielä tällä hallituskaudella riippumatta soten etenemisestä, vaikka toki ehdotuksesta on löydettävissä myös joitain puutteita. Suurinta huolta ovat aiheuttaneet henkilökohtaisen avun voimavararajaus sekä se, että korkeimpaan hallinto-oikeuteen pääsisi ehdotuksen toteutuessa vammaispalveluasioissa vain valitusluvalla.
Uuden vammaispalvelulain keskeisinä tavoitteina on toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä järjestää palvelut asiakaslähtöisesti kunkin asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Nämä ovat hyvin samansuuntaisia tavoitteita, joihin pyritään myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden valinnanvapauden lisäämisellä.
Sote-uudistukseen liittyvässä valinnanvapauslaissa ehdotetaan muun muassa, että Suomessa otetaan käyttöön vammaisten ja ikääntyneiden henkilöiden palveluissa henkilökohtainen budjetointi, josta on sekä Suomessa toteutettavissa kokeiluissa että joissain muissa maissa saatu hyviä kokemuksia. Tuoreen henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilujen väliraportin mukaan hebulla on Suomen kokeiluissa onnistuttu edistämään asiakkaiden osallisuutta omien palveluidensa järjestämisessä. Maailmalta on silti löydettävissä myös vähemmän onnistuneita esimerkkejä, joten mikään täysin automaattinen onnistumisen resepti hebun käyttöönotto ei ole.
Uusi vammaispalvelulaki on poliittisesti kytketty sote-uudistukseen, ja se on siten kirjoitettu toimimaan yhdessä muun sote-uudistukseen liittyvän lainsäädännön kanssa. Hebulla voitaisiin ehdotetun valinnanvapauslain mukaan (sellaisena kuin se olisi viimeksi julkaistun sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksen perusteella) järjestää monia vammaispalvelulain mukaisia palveluita. Tällöin voi olla löydettävissä monenlaisia vaikuttavia ja asiakkaille mieleisiä palveluratkaisuja. Esimerkiksi henkilökohtaisen avun osalta, jota on toistaiseksi järjestetty monessa kunnassa vain useille avun käyttäjille huonosti sopivalla työnantajamallilla, henkilökohtainen budjetointi toisi yhden uuden järjestämistapamahdollisuuden. Sen sijaan työnantajamallilla järjestettävää henkilökohtaista apua ei voisi sisällyttää hebuun. Käytännön kokeiluissa on puolestaan saatu erittäin hyviä kokemuksia esimerkiksi toimintakeskuksessa järjestettävän työ- tai päivätoiminnan vaihtamisesta omien toiveiden mukaiseen yksilölliseen päiväaikaiseen toimintaan.
Käytännössä vaaditaan vielä paljon työtä ja todennäköisesti myös ainakin jossain määrin nykyistä vahvempia sosiaalityön resursseja
Toisaalta avoimia kysymyksiä on kuitenkin vielä paljon. Esimerkiksi kuka hebun lopulta voi saada – rajautuuko vaikeimmin vammaisia henkilöitä ja etenkin niitä heistä, joilla ei ole läheisiä heitä palveluiden saamisessa tukemassa, käytännössä hebun ulkopuolelle? Toisaalta muodostuvatko hebu-palveluiden markkinat sellaisiksi, että asiakkaiden on vaikea löytää tarvitsemiaan palveluita, joihin heille myönnetty budjetti riittäisi, jolloin vammaisten asiakkaiden tulisi käytännössä hebulla palveluita saadakseen käyttää vammaispalveluiden maksuttomuuden periaatteen vastaisesti myös omaa rahaa? Toki hebusta voi aina kieltäytyä ja jäädä maakunnan palveluiden varaan, mutta ovatko ne jatkossa tasoltaan vain ihan viimeisiä ”perälautoja”, jotka eivät käytännössä houkuta asiakkaita? Miten varmistetaan hebu-asiakkaalle riittävän tehokas oikeusturva? Ja onnistutaanko huolehtimaan siitä, ettei hebu jää ”torsoksi” ja mahdollista vain sote-palvelun vaihtamista toiseen sote-palveluun, sen sijaan että sitä voisi käyttää laajasti monenlaisiin vaikuttaviin tapoihin vastata asiakkaan palvelutarpeisiin?
Hebun noustessa perinteisten vammaispalveluiden järjestämistapojen rinnalle ja silti mahdollisesti jättäessä osan vammaisista asiakkaista sen saamismahdollisuuksien ulkopuolelle voi syntyä erilaisia ongelmallisia tilanteita. Esimerkiksi henkilökohtainen apu on muodostunut myös monelle kehitysvammaiselle ja autismin kirjon henkilölle erittäin tärkeäksi mahdollisimman itsenäistä ja omien toiveiden mukaista elämää tukevaksi palveluksi. Kun uusi vammaispalvelulaki edellyttäisi, että maakunta järjestää apua ainakin kahdella eri järjestämistavalla, niin jos jokin maakunta tällöin haluaisi valita järjestämistavoiksi vain työnantajamallin ja henkilökohtaisen budjetoinnin, tilanne voisi olla monelle kehitysvammaiselle tai vastaavaa apua ja tukea tarvitsevalle ihmiselle hyvin hankala. He eivät yleensä voi toimia itse työnantajana, ja toisen puolesta työnantajana toimiminenkin olisi jatkossa hyvin rajoitettua. Lisäksi hebun käyttämiseen voi olla vaikea löytää riittävää tukea. Henkilökohtaista apua tuleekin jatkossa aina olla saatavilla myös jollain palvelumallilla (omana tuotantona tai ostopalveluna järjestettynä). Uusi vammaispalvelulaki edellyttäisi tätä sitä kautta, että lakiehdotuksen mukaan työnantajaksi ryhtyminen edellyttäisi aina suostumusta, samoin kuin palveluiden järjestäminen asiakkaalle valinnanvapauslain mukaisella henkilökohtaisella budjetilla tai asiakassetelillä. Jos asiakas kieltäytyy suostumusta vaativista järjestämistavoista, hänellä on oikeus saada henkilökohtainen apu järjestettynä jollain muulla järjestämistavalla.
Hebu on hyvin toteutettuna erinomainen lisä nykyisiin vammaispalveluiden järjestämistapoihin. Hebusta säädettäessä ja sitä käytännössä toteutettaessa on silti erittäin tärkeää varmistaa, ettei samalla heikennetä asiakkaiden mahdollisuuksia saada laadukkaita palveluita muilla heille sopivilla järjestämistavoilla. Käytännössä vaaditaan vielä paljon työtä ja todennäköisesti myös ainakin jossain määrin nykyistä vahvempia sosiaalityön resursseja, jotta pienimuotoisista hebu-kokeiluista edetään siihen, että hebu on käytännössä toimiva ja tavoitellulla tavalla vaikuttava palveluiden järjestämisen tapa kaikkialla Suomessa suurelle määrälle vammaisia ja iäkkäitä henkilöitä.
Kolumnin kirjoittaja on Kehitysvammaisten Tukiliiton lakimies Tanja Salisma.