Ollaanko organisaatioissa valmiita jakamaan valtaa asiakkaille ja heidän työntekijöilleen?

Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle.
Suunta

Julkaistu 1.3.2021

KUva: Istock / designer491

Lainaan aluksi pitkän koosteen Simon Duffyn kahdesta Suunta-kolumnista 1. ja 8.2.2021, sillä juuri tätä haluan kommentoida tässä puheenvuorossani.

”Ratkaisevaa on, millaisiksi henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmät on suunniteltu ja millaisiin arvoihin ne perustuvat. Henkilökohtainen budjetointi on vain työväline; järjestelmä olemme me, ihmiset, työskentelemässä yhdessä, käyttäen tätä työkalua. Jos henkilökohtaisen budjetin avulla ei voi muuta kuin valita, käyttääkö tätä vai tuota palvelutarjoajaa, järjestelmä on pääosin epäonnistunut. Henkilökohtainen budjetointi toimii, jos se auttaa ihmisiä osallistumaan, olemaan aktiivisia ja luovia omissa yhteisöissään. Siinä ei kehitetä uutta hallintojärjestelmää vaan sitoudutaan yhdessä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa, valinnanvapautta ja aktiivista kansalaisuutta kaikille. Jos siis haluamme, että ihmisten olisi helpompi rakentaa itselleen hyvä elämä, joudumme kovasti miettimään, miten luodaan toimivia palvelujärjestelmiä, jotka ovat riittävän joustavia ja yksinkertaisia toimiakseen hyvin monenlaisten ihmisten monenlaisissa tilanteissa. Simon Duffy: blogissaan Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelun käyttäjiä ja perheitä?

Palvelujärjestelmästä täytyy tehdä myös hallinnon ja veronmaksajien kannalta toimiva: pitkällä aikavälillä tehokas, kohtuuhintainen ja houkutteleva. Jos järjestelmän sanotaan olevan joustava, mutta siinä on paljon sääntöjä ja rajoituksia, kuinka ottaisin riskin ja muuttaisin mitään? Melkein kaikki sosiaalipalveluiden työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja toimia luovasti ja kannustavasti asiakkaan tasaveroisena kumppanina. Työntekijät joutuvat kuitenkin mukautumaan jäykkärakenteisiin, rajoittaviin järjestelmiin niin, että lopulta voi näyttää siltä, kuin ongelma olisi työntekijöissä eikä järjestelmässä. On luotava sellainen järjestelmä, joka saa työntekijät loistamaan ja kannustaa heitä onnistumaan. Tehokkuus saadaan aikaan sillä, että palvelujen käyttäjät voivat panostaa omaan yhteisöönsä, omaan elämäänsä ja sellaisiin tukiin, jotka oikeasti palvelevat heitä. Luodaan järjestelmä, jossa kaikkia kohdellaan reilusti ja jonka säännöt kaikki ymmärtävät. Varmistetaan, että kaikki hyötyvät parannuksista ja säästöistä.” Simon Duffy: blogissaan Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet.

Viisaita sanoja. Nostaisin esille monissa tutkimuksissa todetun suomalaisen yhteiskunnan keskeisen vahvuuden – luottamuksen. Kun kerran luotetaan, niin miten järjestelmä suhtautuu valtaan.  Kysynkin, uskallammeko antaa todellista valtaa asiakastyöhön. Uskallammeko organisaatioissa aidosti luottaa asiakkaana olevan ihmisen ja hän läheistensä sekä työntekijän kykyyn löytää kunkin ihmisen tarpeisiin ja elämän tavoitteisiin sopivia ratkaisuja? – tämä kysymys riippumatta siitä, käytetäänkö henkilökohtaista budjetointia tai jotain muuta tapaa järjestää asiakkaan palvelutarpeisiin soveltuvaa tukea.

Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointijärjestelmä perustuvat luottamukseen. Keskeinen lähtökohta sote-lainsäädännössä on tarvelähtöisyys – universaalien palvelujen ohella. Ihmisen tarpeiden tulisi siten ohjata palveluapparaatin toimintaa. Tämä edellyttää hyvää vuoropuhelua ihmisten kanssa heidän tarpeistaan. Lainsäädäntömme mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja sitä tulee kunnioittaa.

Sote-alan koulutusorganisaatiot tuottavat alansa osaajat. Ammatillisuuteen kuuluu autonomia ja myös vastuu asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta ja asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtojen löytämisestä. Miten organisaatiot hyödyntävät ammattilaisen kyvykkyyttä olla ratkaisemassa yhdessä asiakkaan kanssa hänen tarpeisiinsa ja hyvinvoinnin tavoitteisiin soveltuvaa tukea ja apua? Olemmeko rakentaneet sääntöjen ja raja-aitojen järjestelmän, jossa asiakkaan kanssa toimivilla alansa osaajilla on heikot mahdollisuudet kukoistaa ja yltää parhaimpaansa?  

Voisiko järjestelmä ja siinä toimivat johtajat ja päättäjät luottaa asiakkaaseen ja työntekijään, että he löytävät kulloinkin soveltuvat ratkaisut? Kun puhutaan rahasta ja henkilökohtaisesta budjetin käytöstä, olen satavarma, että asiakas ja työntekijä huolella miettivät miten kaikkein viisaimmin budjettiraha saataisiin riittämään ja että rahan käytöllä vahvistettaisiin ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä arjessa. Uskaltaisin tähän luottaa, varsinkin Suomessa, jossa alalle koulutetuilla ammattilaisilla on korkea ammattieettinen sitoutuminen ja laaja ymmärrys myös yhteiskunnan voimavarojen käytöstä mahdollisimman fiksusti. Ja kun yhdenvertaisuus on tärkeä arvo ja tavoite, se tarkoittaa juuri sitä, että kukin saa tarpeidensa mukaan, ei sitä, että kukaan ei saisi enemmän kuin toinen – jos tarpeet ovat erisuuruisia.

Pois holhoavasta toimintatavasta

Peräänkuulutan tarvetta poisoppia turhasta ihmisiä holhoavasta toimintatavasta. Vastuu ja valta sinne, missä paras osaaminen on. Näin ajatellaan nykyjohtamisesta palkituissa organisaatioissa. Ja yleisestikin vallalla olevissa johtamisopeissa, joissa ammattilaisten ja asiakastiimien itseohjautuvuutta vahvistetaan, mikä merkitsee myös valtaa vastuun ohella. Johtamisopeissa myös korostuu kyky toimia resilientisti. Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle. Veikkaan, että tällainen järjestelmä olisi kustannustehokas ja vaikuttava. Ja vaikuttavuushan on yhteiskunnallisen toiminnan tärkein tavoite.

Suomalainen sosiaalihuolto on edelleen järjestelmä- ja organisaatiolähtöinen, jossa palveluja toimeenpanevat organisaatiot määrittävät mikä on ihmiselle kulloinkin se tuki ja palvelu, jota on valittavissa. Millainen valta ihmisellä itsellään on vaikuttaa häntä koskeviin ratkaisuihin?

Lainsäädäntömme on kirjoitettu ammattiala- ja palvelukohtaiseksi, ei ihmislähtöisesti, vaikka lakien sisällössä korostetaankin asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tarvelähtöisyyttä. Toisin on Skotlannissa, jossa jo lain nimi viestii asiakkaana olevan ihmisen asemasta ohjata sitä, miten hän tarvitsemansa tuen järjestää.

 ”The Scottish Parliament passed the Social Care (Self-directed Support) (Scotland) Act 2013 so people who are eligible for social care support can get greater choice and control over these services.”

Asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen suomalaisissa käytännöissä on pitkälti vielä järjestelmän ja työntekijän ”taskussa”. Ihmisten osallisuuden vahvistuessa, vähenee järjestelmä- ja asiantuntijajohtoisuus.

Ihmiskohtainen palvelujen ja tuen integraatio

Kirjoitin Kainuun Sanomiin kehitysjohtaja Maritta Pikkaraisen kanssa Avain kansalaisuuteen – hankkeen päättyessä organisaation rajoista, jotka estävät tai hankaloittavat ihmislähtöistä työskentelyä. Silloin kun ihmisellä on tarve moniin palveluihin, tulisi näistä muodostua arkea ja toimintakykyä tukeva integroitu tuen kokonaisuus, esimerkiksi ikäihmisen kotona asumisen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsiperheen tuki. Kyse ei aina ole vain sote-palveluista, vaan sosiaalista hyvinvointia edistävistä erilaisten yhteisöjen ja vertaisryhmien kautta syntyvästä arjen tuesta.

Tuen kokonaisuus on erilainen riippuen ihmisen tarpeista, voimavaroista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Jotta palveluista muodostuisi ihmisen ja hänen perheensä tarpeisiin vastaava integroitu palvelukokonaisuus, pitäisi soten palvelutyö ja siinä yhteisvastuu organisoida niin, että tämä mahdollistuu. Erilaisten hallinnollisten raja-aitojen ja “siilojen” sijaan tarvitaan joustavasti toimivia monialaisia vastuutiimejä. Asiakkaan tiimi muodostuu hänen palveluissaan mukana olevista toimijoista. Kyse on toiminnallisesta tuen integraatiosta. 

Ihminen oman elämänsä asiantuntija

yksilö
Kuva: istock / kenishirotie

Sote-palvelujärjestelmässä tulisi ymmärtää, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän tuntee omat tarpeensa ja voimavaransa sekä tietää millaisesta tuesta ja avusta hän kulloinkin hyötyisi. Ihmisen tarve ymmärretään usein palveluna, jota hänelle tarjotaan sellaisena, jota palvelujärjestelmässä “sattuu olemaan palveluhyllyllä”. Elämäntilanteiden muutoksissa palvelujärjestelmä ei jousta, eikä mahdollista yksilöllistä tuen muotoilua.

Lähtökohtaisesti ihminen toimii vastuullisesti, ja sitä edistää kokemus siitä, että häneen luotetaan. Palvelujärjestelmässä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on päähenkilö omassa asiakkuudessaan. Hänellä on valtaa ja vastuuta oman elämänsä ratkaisuissa. Ilman ihmisen omaa motivaatiota, hoidon ja tuen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Motivaatio syntyy kokemuksesta, että ihminen on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen näkemyksensä otetaan aidosti häntä koskevissa palvelupäätöksissä huomioon. Ensikontakti määrää paljon: ihmisen tarpeeseen on fiksua vastata sote-organisaatiossa nopeasti. Jos ensikontaktissa asiakkuuspolku ohjautuu ihmisen tarpeiden mukaan eteenpäin, syntyy työn vaikuttavuudelle ja kustannustehokkuudelle hyvät edellytykset. Tarvitaan uudenlaista ihmislähtöistä asiakasohjauksen toimintatapaa.

Ihmislähtöisen toimintalogiikan mukainen palvelujärjestelmä tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä sekä veronmaksajien kannalta paremman tuloksen. Toimintamallin kokonaisvaltainen muutos vaatii rohkeutta päättäjiltä, alan ammattilaisilta ja asiakkailta. 

Kuten Simon Duffy Suunta-blogissa toteaa, meillä Suomessa on mahdollisuus ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista. Käydessämme Skotlannissa opintomatkalla, kysyin asuinalueen sosiaalijohtajalta, mihin asiakas saa budjettiaan käyttää ja mihin ei. Sain vastauksen: budjettia ei saa käyttää uhkapeleihin eikä laittomaan toimintaan, budjettia pitää käyttää ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Ja sitä me seuraamme. Meillä asiakastulos on ihmisen hyvinvointi ja sitä me mittareilla mittaamme.

Uskallammeko olla Suomessa näin joustavia ja antaa valtaa ihmiselle ja hänen tukenaan toimiville?  Organisaatiot voivat toimia toisinkin – lait eivät estä vallan jakamista.


Tekstin kirjoittaja Sirkka Rousu on hallintotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä ja johtamisen opettaja.

Kirjoittaja toimi Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkönä vuosina 2016-2019 . Metropolia Ammattikorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina Essoten Sopiva HB-hankkeessa.  

Hän on kotikuntansa kuntavaltuutettu sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) valtuuston valtuutettu, yhtymähallituksen ja yksilöjaoston jäsen. Keusote oli STM:n henkilökohtaisen budjetoinnin palvelusetelikokeilussa mukana, kuten on myös meneillään olevassa Vammaispalvelujen HB-hankkeessa. Kuntayhtymässä on käytössä HB-toimintamalli.  


Lisätietoja:

Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? https://suunta.fi/duffyn-blogi-1/

Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. https://suunta.fi/hb_jarjestelman_periaatteet/

Ihamäki Katja 2018. Asiakaslähtöisyyden ytimessä sosiaali- ja terveystoimessa. Julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2018. Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointihankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 52-78. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/146228

Artikkelit julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -kehittämishankkeen (2016-2019) tulokset ja kehittämisehdotukset sekä yhteenveto hankkeesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/167272  

Rousu Sirkka, Ihamäki Katja, Ojanen Mia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. 31-49.

Rousu Sirkka & Pekonen Elina (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi – ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 74-90.

Pikkarainen Marita & Rousu Sirkka 2019. Näkökulma: Soten palvelujärjestelmässä tarvitaan vallankumous. Kainuun Sanomat 25.6.2019. Saatavana https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-soten-palvelujarjestelmassa-tarvitaan-vallankumous-165775325/

Uusitalo Kaisa 2020. ”Viisaus ei asu esimiehen päässä”, todettiin sote-yhtymässä – ja siitä käynnistyi kokonaisen työkulttuurin jättimuutos. Yle-uutiset/Työelämä-artikkeli: 7.9.2020. Saatavana https://yle.fi/uutiset/3-11525700

Tammeaid Marika & Virtanen Petri 2020. Yhdessä ohjautuvan tiimin rakentaminen. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahasto ITLA, blogi 28.8.2020. Saatavana https://itla.fi/yhdessa-ohjautuvan-tiimin-rakentaminen/

Martela, Frank Jarenko, Karoliina (toim.) 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent.

Filosofian Akatemia – johtamisen blogit https://filosofianakatemia.fi/blogi/