Julkaistu 29.10.2018
Yksilön ja hänen tarpeidensa, elämän tilanteensa ja näkemystensä sekä tavoitteidensa tunnustaminen ja tunnustaminen ovat yhä vaikea kysymys, vaikka asiat ovat olleet jo vuosikymmeniä vammaislainsäädännön ja -palvelujen asialistoilla. Hanakasti ihminen, jolla on vamma tai vammoja, nähdään jonkin ryhmän tai diagnoosin edustajaksi, eikä omaksi ainutkertaiseksi ja -laatuiseksi yksilökseen. Hänen tarpeensa ja tilanteensa määritellään kovin helposti sen mukaan mitä oppikirjoissa tai organisaatioiden perimätiedoissa juuri hänen ryhmänsä ”tyypillisestä tapauksesta” kerrotaan. Määrittely on toki vilpitöntä, hyvää tarkoittavaa. Ihminen voi tulla tahattomasti ohitetuksi esimerkiksi kommunikaation vaikeuksien vuoksi. Viranomaisen ja vammaisen ihmisen tapaaminen voi olla liian kiireinen. Väkeä voi monialaisessa palaverissa olla niin paljon, ettei päähenkilölle jää suunvuoroa. Huolellinen ennakkovalmistelu voi puuttua. Syitä yksilön ohitukseen voi olla monia. Monissa kilpailutuksissa ei edes oleteta yksilöiden olemassa oloa; palvelut järjestetään kuvitellulle ryhmälle. Siihen muottiin yritetään yksilöiden tarpeet sovittaa.
Jo nykyinen lainsäädäntö, jopa 40-vuotias kehitysvammalaki erityishuolto-ohjelmineen, lähtee siitä, että palvelut järjestetään lähtien yksilöiden tarpeista ja tilanteista. Asiakaslaki on siihen ohjannut pian parikymmentä vuotta. Uusi sosiaalihuoltolaki vielä vahvisti tätä näkökulmaa. Pari vuotta sitten ratifioitu YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ei millään tavoin mahdollista massakäsittelyä, päinvastoin. Sote-uudistuksen kulmakiviä ovat yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnittelu.
Miksi yksilöllinen tarpeiden ja tilanteiden sekä näkemysten selvittäminen ja niiden pohjalta ratkaisujen rakentaminen on niin tärkeää. Jo 50 vuotta sitten toimi Sosiaalihuollon periaatekomitea. Se määritteli uudet periaatteet noudatettavaksi mm. valinnanvapauden. Komitea totesi, että ”valinnanvapauden toteuttamisella voidaan välttää sellaisia ratkaisuja, joihin asiakas tuntee olevansa pakotettu. Hyväksyessään itse tekemänsä valinnan yksilö motivoituu myös aktiivisesti osallistumaan sen toteuttamiseen”. Todettiin, että tutkimusten mukaan ihmisen oma sitoutuminen on tämän tai tuon palvelun tehokkuuden (vaikuttavuuden) välttämätön edellytys. Tokkopa tilanne tänään on toinen, entistä paremmin ihmisen oman toimeliaisuuden ja motivaation merkitys ymmärretään.
Johtaako yksilön huomioon otto yksinäisyyteen tai peräti itsekkyyteen, tällaisia seuraamuksia toisinaan pelätään. Yhteisöllisyys on tänään yhä vähemmän luonnostaan syntyvää tai pakotettua. Yhteisöllisyys rakentuu vahvistuneiden tai voimaantuneiden yksilöiden voimin ja toimin. Siksi yksilön huomioon otto ei ole riski, vaan yhteisyyden rakentumisen edellytys. Itsekkyys sikiää usein turvattomuudesta. Jos ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja huomioon otetuksi, on olo ja elo turvallisempaa, on voimia ja varaa ottaa myös muut huomioon.
Henkilökohtainen budjetointi ja budjetti edellyttävät yksilön tarpeiden ja tilanteen tarkkaa huomioon ottoa ja hänen sekä usein myös läheisten vahvaa osallisuutta omassa asiassaan. Oikea suunta löytyy yhdessä.
Markku Niemelä, vanhempi asiantuntija
Markku Niemelä on pitkän linjan sosiaali- ja vammaispolitiikan sekä kehitysvammatyön asiantuntija ja ammattilainen. Nykyisin Markku toimii vanhemman asiantuntijan osa-aikaisessa tehtävässä Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä.